Luukkiin eksyttiin taas treenailemaan. Tovin maailmaa parannettuamme alettiin tosi toimiin. Toisten ilmaisuharjoitusten jälkeen siirryttiin kentälle ampumaan Iitu. Fiksuna ajattelin, että jatketaan siitä mihin viimeksi päästiin eli kissanruuat naaman eteen ja koira makuulle. No tällä lähdettiin liikkeelle ja haukahtaahan se Iitun piti, toinen samanlainen yritys perään ja taas haukahdus. Sitten palattiin siihen, että syötin Iitua Anskin ampuessa ja sehän toimi. Ammuttiin useampi laukaus Iitun syödessä ja lopuksi sitten kaksi kertaa niin, että palkka oli naaman edessä ja Iitu makuulla ja nyt homma toimi.

Eli ensi kerralla aloitetaan taas helposta ja vaikeutetaan sitten pikku hiljaa. Josko Iitu alkaisi liittämään paukahtamisen kissanruokaan ja siitä jäisi mieleen herkku/hyvä asia? Täytyy vaan malttaa edetä hitaasti.

Parkkiksella yritettiin sitten leikittää Urhoa karvareuhkalla. Pirjo aloitti leikittämisen, mutta herra bongasi herkut Pirjon taskusta ja niitähän sitten vaan tavoiteltiin. Urho pyöri hetkisen parkkiksella ja sitten innostuikin vähän leikistä ja heiteltiin ihmiseltä toiselle karvanpalasta ja Urho meni perässä. Karvan kiinni saatuaan piti sitä hiukan tappaa ja jopa vähän vetää. Lopuksi varastin lelun Urholta ja laitoin piiloon. Kyllä se herra välillä aina innostuu...

Iitun kanssa otetiin sitten seuraamista ja ihan kivalta kuulemma näytti. Hienosti Iitu keskittyikin suurimmaksi osaksi, eikä välittänyt häiriöistä. Jättävistä tehtiin maahanmeno ja se oli ok, siihen perään luoksetulo ja Iitu tulikin laukaten ja palkka lensi vielä mun taakse. Noutoa otin Anskin kapulalla. Iitu lähti laukaten, mutta toi kapulan ravaten. Nyt ei haukahtanut kertaakaan kapulaa nostaessaan. Tehtiin sitten vielä sellainen treeni, että Iitu jäi istumaan ja kapula sen eteen. Otin aika pitkän välimatkan ja pyysin tuomaan kapulan. Lähti liikkeelle ravaten, mutta hihkuttuani lähti laukkaamaan ja tuli vauhdilla, siitä palkkasin sitten taakseni pallolla ja Iitu sai pudottaa kapulan. Näitä sitten vaan lisää, että saadaan vauhtia. Paikkamakuuta Iitu teki myös liikkeitten välillä, kun keskusteltiin Anskin kanssa. Lopuksi eteenmeno pallolle, jonka vein treenien alkuvaiheessa. Laukaten eteni, muttei ihan täysiä. Hauskat treenit oli taas.

Urhon vointi on hyvä. Vielä jatkuu antibioottikuuri ja helposti sulavaa ruokaa syö. Pikku hiljaa aletaan siirtymään normaaliin ruokaan. Toivottabasti päästiin näin vähällä.