Kotosalla ollaan tottisteltu ja otettu esine-etsintää. Kimppatreeneissä oli viikon tauko. Äitienpäivänä Urho pääsi sosiaalistumaan rompetorille automuseolle. AIka hyvin käyttäytyi, vaikka ihmisiä olisikin ollut kiva mennä moikkailemaan. Samalla reissulla käytiin sitten vanhempien luona ja Urho sai paljon syötävää. Äitini ruokki Urhoa kaikella mitä se ei todellakaan normaalisti saa. Virtaa pojassa sitten riittikin illalla, taisi olla sokerihumalassa poika.

Tiistaina Urho pääsi taas harjoittelemaan käyttäytymistä mätsäriin Helsinkiin Stella siskon kanssa. Kivasti käyttäytyi, vaikka ihan muuta pelkäsin. Ihan hyvin taisi liikkua ja seisoikin nätisti ja antoi kopeloid itseään. Sininen nauha tuli tuolta, eikä sen kummempaa. Parasta illassa oli Stellan ja Urhon leikkimiset. Kakarat painelivat menemään kunnolla. Mätsärin jälkeen ajeltiin vielä Luukkiin "uittamaan" koiria. Taas sai lapset rallatella ja riekkua. Kahlailuksihan se uiminen meni.

Ensimmäiset kunnon treenit vedettiin perjantaina Luukissa. Urho aloitti namiruuduilla ja taas jätkä rauhoittui hienosti työskentelemään ja syömään nameja. Pari kertaa ylitti ruudun, mutta palasi samantein takaisin. Seuraavaksi aletaan kaventamaan ruutuja. Sitten Urho pääsi etsimään esineitä suikaleille. Anski vei esineen Urhon nähden ja hetsasi. Urho lähti liikkeelle, mutta eteni vain jonkin matkaa ja palasi sitten takaisin. Käytiin sitten hakemassa haju ja niin se esine löytyi. Toisella suikaleella teki saman eli nyt vaan täytyy saada luottamaan, että kyllä se esine siellä on vaikka matkaa pidennetäänkin.

Iitulla molemmissa suikaleissa 2 esinettä, keskellä ja takana. Ekalla suikaleella lähti hyvin liikkeelle ja toi keskiesineen. Seuraavilla lähetyksillä sitten työskentelikin kovasti, muttei jostian syystä edennyt suikaleen päähän. Lopulta sai hajun viereisen suikaleen esineestä ja toi sieltä keskiesineen. Muutama lähetys, mutta aina vauhti tyssäsi suikaleen keskiosaan. Joku haju siinä oli mikä sekoitti Iitun pasmat. Lopetettiin siihen, että Anski kävi näyttämässä esinettä ja Iitu vietiin autoon. Olipas omituinen treenikerta?

Anski oli tallonut Iitulle jäljen ja se sai vanheta lähes 2 tuntia. Ilma oli kuuma ja maa todella kuivaa. Janalle lähetys reilusta 5m. Ensimmäisen lähetyksen kämmin itse, kun en näyttänyt kunnolla suuntaa. Toisella lähetyksellä Iitu eteni suoraan, mutta sitten kaartoi hiukan oikealle ja oikaisi jäljelle, jonka nosti hyvin. Iitulla pysyi nenä kivasti maassa koko jäljen ajan, mutta välillä siksakkasi jäljen päällä. Kepeistä nousi 4, yhden ohi kaarsi. Kulmat ok, osassa pientä haahuilua ja etsimistä. Ihan kiva metsäkauden aloitus jälki.

Lopuksi käytiin vielä ampumassa kentällä. 2 ekaa paukkua syöden, 2 seuraavaa paikkamakuussa palkka edessä kipossa ja minä selkä koiraan päin, vapautus palkalle paukun jälkeen. 3 paukkua seuraten patukka kainalossa, josta palkkaus paukun jälkeen. Ei ollenkaan reagointia paukkuihin. Hyvä Iitu!