Aloitettiin treenit set pointilla ja korkeusharjoituksella. 4 jalkaa matkaa hypylle ja korkeus lähti 30 aina 45cm asti. Urho hyppäsi hyvin ja itse asiassa paremmin kuin viimeksi. Kyllä se poitsu keskittyy hyppyihin. Korkeuden arviointia  treenailtiin samalla tavalla kuin viimeksi. Korkeutta nostettiin 60cm asti ja hyvin hyppäsi korkeankin esteen, tosin kaartoi vasemmalle ja rimat laitettiinkin sitten vinoon, että korjaisi suorempaan.

Sitten radan pätkää. Ohjaajalla oli taas vaikeuksia, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Urho tekee hommia vauhdilla ja innoissaan. Lauantaimakkaran himo oli niin suuri, että näpsäisi kämmeneen kivat jäljet. Persjättö vaatii reilusti treeniä ja samoin kyllä muutkin ohjaustreenit. Niitä pitäisi vaan ottaa itsekseen.

Toisella pätkällä saatiin vauhtia aikaiseksi kunnolla. Pituudella oli 5 lautaa ja muurilla 2 koroketta, eikä se Urhoon vaikuttanut mitenkään. Ei se poika kyllä mitään pelkää. Urho kävikin yksikseen tekemässä keinun, jossa oli hyppyeste päällä kun korjailtiin jälkiämme kentällä. Eikä hätkähtänytkään tästä.