Keskiviikkona oli vuorossa agitreenit. Kuuma oli ja se näkyikin Urhosta varsinkin loppu treenien osalta, väsymys alkoi painaa. Muuten kivat treenit. Aloiteltiin set pointilla ja vinollaperussarjalla. Urho hyppäsi paremmin ja vauhtia hommaan tuli, kun menin itse targetille. Otettiin myös ohjaajan liikkumista perussarjan aikana.

Uutena hommana otettiin "niisto", jossa koira vedetään "nenästä" esteen takaa tiukasti este kiertäen ja matkaa jatkaen eteenpäin. Tässä koiran pitäisi alkaa hahmottamaan kädenliikeestä milloin ollaan tekemässä niisto, käytin tässä tehosteena Urhon nimeä.

Aloitettiin takaperin ketjuttamalla ja kivasti saatiin pientä pätkää otettuakin molempiin suuntiin. Tässä harjoituksessa sai kyllä ohjaajakin miettiä tarkkaan tekemisensä ja sanomisensa. Lopuksi Urho otti vielä pätkän, jossa sai mennä vauhdilla. Josko pojalle jäisi sellainen vauhtifiilis näistä hommista.