Oman ryhmän treenit. Samaan aikaan kentällä oli toinenkin ryhmä eli vierasta häiriötä oli kivasti. Iitu pääsi kentälle siinä vaiheessa, kun oma ryhmämme oli lähes valmis. Iitu käyttäytyi aikas hyvin. Vähän piti pöristä vieraille koirille, mutta malttoi mielensä käskytettäessä. Ice aussielle piti kerran rähähtää, kun alkoivat leikkimään Iitun mielestä liian lähellä.

Seuraamista otettiin aika paljon. Seuraamiskohta on hyvä ja takapää toimii käännöksissä jo kivasti, pysyy hyvin jo täyskäännöksessäkin mukana. Liikkeestä seisomisessa Iitu pysähtyi heti ja odotti hievahtamatta, että kävin palkkaamassa sen perusasennossa. Liikkeestä maahan meno oli nopea ja hyvin odotti taas, että kävin palkkaamassa perusasentoon. Viimein saatiin onnistunut liikkeestä istuminen samoissa treeneissä, joissa otettiin myös seisomista. Ei siis sekoittanut liikkeitä tällä kertaa. Eteenmenossa vietiin pallo yhdessä ja kivasti malttoi seurata ennen eteen lähetystä ja reippaasti suoraan eteni pallolle.

Toisten jo lähdettyä ja kentän tyhjennyttä otettiin vielä tasamaa nouto: reippaasti menee kapulalle, mutta taas haukahti ennen kapulan suuhun ottamista. Luoksetulo tehtiin 2 kertaa ja vauhtia oli nyt hyvin, lähtö oli myös "räjähtävä". Pallolla palkkasin taakseni, en siis ottanut koiraa eteen. Paljon on tätä treenattu ja ehkä nyt alkaa vauhtia viimein löytyä. A-este nouto meni hyvin ja Iitu tulee ihan viimeisellekin rimalle ennen esteeltä hyppyä. Täytyy vielä joku kerta pyytää, että toinen katsoo miten Iitu menee esteen toisella puolella alas. Hyppyä otettiin ensin matalemmalla ja sitten metrisellä. Ei tuottanut Iitulle minkäänlaista ongelmaa ylittää metristä kapula suussa. Hyvä Iitu.