Tällä kertaa treenattiin taas porukalla Riitan ohjeistusten mukaan. Aloitettiin virittelyllä, kehään menolla, seuraamisella, palkkaamisella ja kaukoilla. Riitta halusi siis nähdä miten valmistumme kehään menoon ja miten palkkaamme koiran liikkeiden välissä.

Leikittiin patukalla ennen omaa vuoroamme ja otimme perusasennon ennen kehään menoa ja kerroin Iitulle, että nyt mennään "hommiin". Siitä sitten pätkä seuraamista käskytettynä, sitten kehut ja rintaan taputus, josta Iitu innostuikin ja pompahti haukahtaen ylöspäin. Pieni huomautus, että haukkuminen ei ole sallittua ja siirryttiin kaukojen kohtaan. Otin ihan vaan istu-maa, ja ekalla istumaan nousu käyskyllä ei tapahtunut mitään, seuraavat taas toimivatkin.

Iitu virittyy hyvin hommiin ja keskittyy heti. Palkkaus oli hyvä, siitä Iitu saa vähän lisää draivia ja haukkumiseen puuttuminen oli hyvästä, koska ylemmissä luokissa se saattaa tiukalla tuomarilla vähentää pisteitä. Kaukoihin voisi myös ottaa vihjesanan käyttöön ennen liikettä. Onhan noita vihjesanoja tullut käytettyä tietyissä liikkeissä, mutta miten niitä ei itse tajua käyttää monipuolisemmin? Ehkä jatkossa?

Tämän jälkeen evl paikkamakuu, jonka aikana Riitta häiriköi koirakon edessä dummyllä. Iitulta meni eka maahan käsky ohi tuijottaessaan lelua, minkäs leluhullu koira itselleen voi. Sitten koirat makoilivat siinä ja Riitta kävi kulkemassa koirien välissä dummy mukanaan. Iitua selvästi kiinnosti dummy, mutta malttoi mielensä. Istumaan noustiin taas vuoronperään Riitan häiriköidessä ja tämä meni jo hienosti.

Saatiin tunnarit hajustumaan ja näytettiin kapulan pito ja tuominen. Otettiin Iitun kanssa omalla kapulalla niin, että Iitu jäi parin askeleen päähän istumaan ja toi sitten kapulan eteen. Hienosti meni, ei valittamista. Sitten tunnareita. Iitu sai ensin etsiä omansa ruohikosta, sitten koitin kasan vierestä pariin kertaan. Kasalla haisteli muita kapuloita ja toi sitten oman. Viimeisenä Riitta otti meidän tunnarin ja vei sen omiensa viereen. Iitu ei ollut ihan hereillä mitä tapahtui, eikä irronnut sitten tunnareille kun ei niitä ruohosta nähnyt. Riitta kävi näyttämässä tunnareita ja nyt Iitu irtosi yli-innokkaasti, haisteli kapulat läpi ja toi oman.

Hyppynouto omalla kapulalla. Ensin perushyppy molempiin suuntiin. Sitten matalammalla esteellä (joka on tosi kapea), koska viimeksi Iitu kiersi esteen takaisin tullessa. Nyt neiti toimi hienosti. Otettiin sitten vielä korkeammalla, jonka takana oli häiriönä pallo, patukka, ämpäri ja jotain muuta tavaraa. Neiti oli ensimmäisenä menossa pallolle, kun sen huomasi, mutta pikku köhäsystä ja uudesta käskystä toi kapulan.

Ohjattuanoutoa lopuksi. Kun harjoitellaan kaarretta kannattaa lelu viedä samalla tavalla kuin kisoissa kapulat viedään. Vein Iitun merkille ja lähetin siitä hyvin toimii tämä homma.