Perjantaina taas hallilla. Urho pääsi ensin hommiin ja matkalla autolta kerkesi ottaa pikku leikit Stella tätinsä kanssa. Intoa pojalla riitti ja aloiteltiin taas seuraamisilla ja käännöksillä. Täyskäännös menee jo sekin hyvin. Merkkiä hinkkailtiin ja Urho kyllä tarjoaa sitä, muttei aina mene ihan tötsän taakse kohtisuoraan muhun nähden. Ohjattuanouto otettiin molempiin suuntiin lelulla ja innolla poika noutaa.

Jättävät menivät myös hyvin, tosin seisomisessa ei malttanut pysyä ensimmäisellä yrittämällä paikalla vaan lähti kääntymään kun kiersin. Toisella yrittämällä lisäkäskyllä seisoi hienosti. Avohyppy menee hyvin ja hyppynouto lelulla ok. Otettiin kapulan kanssa muutama pito harjoitus ja sitten ihan nouto, ilman loppu luovutusta. Urho otti kapulasta hyvän otteen ja toi laukaten. Kaukokäskyjen liikeratoja naksutellen.  Loppuun minuutin paikkamakuu, jossa Urho oli rauhallinen ja luoksetulo maasta laukaten ilman loppuasentoa.

Iitu oli myös hyvin täpinöissä. Seuraamiset käännöksillä alkulämmittelyksi. Merkkiä otettiin, mutta Iitu kävi aika kierroksilla eikä malttanut keskittyä. Tehtiin sitten käsiavulla, että saatiin muutama onnistuminen. Ohjattuanouto kapulalla molempiin suuntiin ok, kohta voisi varmaan alkaa ottaa syvyyttä mukaan harjoitukseen. Tasamaanouto metallilla ja 1kg kapulalla menivät hyvin. Metalli ei häirinnyt Iitua ollenkaan. Alohyppy hieno ja malttoi kuunnella istu käskyn heti ja palasi suoraan/lähelle eteen. Hyppynouto vielä melkein täyskorkealla hypylla ja heitin tahallaan vinoon, hyvin hakeutui esteelle palatessaan.

Jättävissä tarjosi ensimmäisellä kerralla maahan menoa istumisen sijasta. Uusi yritys ja  nyt onnistui. Otettiin kaikki 3 jättävää, eikä sekottanut loppuja liikkeitä. Sitten vähän vapaampaa menoa puomilla ja a:lla.  Vauhtiluoksetuloja muutama ja loppuun eteenmeno lelulle.

Lauantaina aamusta Anskin kanssa ampumassa Luukissa. Törkeästi oltiin taas parkkiksella, kun ei muita paikalla ollut. Ensin vähän seuraamista ja patukka leikkiä Iitun kanssa. Kierroksilla käytiin taas, mutta parin ekan paukun haukahtamisen jälkeen Iitu hiljeni. Minkäänlaista pelkoa ei paukut neidissä aiheuta, vaan ihme kiksit niistä saa nykyään. Paikkamakuu, josta ensin pompattiin takaisin perusasentoon ja kun pienellä avustuksella meni maahan, ei sitten meinannutkaan sieltä enää nousta kun käskettiin. Toisella käskyllä taisi nousta. Iitu sai moikata Rikua ja olikin jo kiinnostuneempi pojasta.

Urho pääsi myös Rikua moikkaamaan ja käytiin kävelemässä pikku lenkki. Nyt ei Urho ollut hajujen vietävissä, vaan pojat leikkivät oikein innokkaasti patukalla vetoleikkejä. Parkkiksella vielä vetivät rallia pitkin poikin Urho edellä ja Riku haukkuen perässä. Urho juoksi ihan täysiä, kun pitkästä aikaa pääsi tasamaalle painelemaan, jossa riitti tilaa, eikä upottanut.

Iltapäivällä Urho pääsi vielä treffaamaan Stella siskoa. Mentiin koirapuistoon ja siellä meidät ottikin vastaan 2 kultsua, uros ja narttu haukkuen. Yhden kävely kierroksen jälkeen lähtivät kultsut pois ja kakarat saivat rauhassa leikkiä keskenään. Sitten puistoon saapui mies kahden karvattoman toppapukuisen uroksen kanssa. Isompi karvaton oli kiinnostunut ausseista ja kävikin vähän niiden kanssa juoksemassa. Sitten alkoi pörräämään Urholle, joka poistui tilanteesta sen enempiä välittämättä. Tehtiin sitten lähtöä pois ja matkalla portille kävi karvaton vielä pari kertaa Urholle pörräämässä, vaikka Urho oli mun lähellä. Murahtelin sitten itse karvattomalle, joka väistikin sitten pois.

Sunnuntaina treenailtiin sisällä ja uusina asioina otettiin tunnistusnoutoa. Kävin piilottamassa kapulan toiseen huoneeseen ja molemmat saivat sitten etsiä kapulan ja tuoda sen, erikseen tietysti. Urhokin jopa hiffasi mistä on kysymys. Kosketusalustaa alettiin myös treenaamaan naksulla ja molemmilta onnistui sekin hyvin. Urhon kanssa koitin myös keppi ilmaisuja kevättä ja jälkeä ajatellen, mutta herra vaan kovasti ottaa keppiä suuhun, vaikka itse haluaisin sen menevän maahan. Täytyy miettiä miten asia ratkaistaan.