Anskin ja Tarjan kanssa etsiskeltiin esineitä. Tallottiin lähes täysikokoinen ruutu ja sinne 4 esinettä. Molempiin takakulmiin sekä vasemmalle ja oikealle eteen. Iitu pääsi ensimmäisenä hommiin.

Ilmoittautuminen Anskille meni hyvin, vaikka Anski kiusasikin Iitua. Intoa neitokaisella riitti taas ja neiti painelikin ruudussa oikein reippaasti. Lähetin Iitun vasenta takakulmaa kohden, mutta puolesta välistä kääntyi oikealle ja toi oikean takakulman esineen. Tämä tapahtuu melkein joka kerta, että Iitu kaartaa toiseen kulmaan ensimmäisellä lähetyksellä. Loputkin esineet löytyivät kivasti, vaikka töitä saikin tehdä niiden eteen. Oltiin tehty vähän jäynää koirille ja laitettu esineitä kuusiryteikön keskelle ja puunrungon alle. Ensimmäisestä esineestä en palkannut Iitua, eikä se onneksi vaikuttanut Iitun motivaatioon ollenkaan. Hyvä treeni siis.

Kotona sitten paukuteltiin. Mika jäi talomme lähelle metsään ja me siirryttiin viereiselle pellolle.  Iitun laitoin paikkamakuuseen viereeni ja seisoin vielä remmin päällä. Ensimmäisellä laukauksella Iitu haukahti kerran, palkkasin sen silti. Iitu oli ihan rauhallinen, eikä katsellut ollenkaan ampun suuntaan. Vaihdettiin vähän paikkaa ja uusi ampu. Tälläkin kerralla Iitu haukahti kerran, mutta muuten otti ihan rauhassa. Leikittiin paukkujen jäljkeen pallolla ja hienosti lähti heti mukaan. Nyt ei siis ollenkaan kiihtynyt ampumisesta tai yrittänyt lähteä ampujan luokse. Hyvä Iitu.