Perjantaina käytiin snautseri kavereiden Remun ja Oton kanssa lenkkeilemässä Luukissa. Kivasti taas kakarat rellesti menemään keskenään. Hihnassa kävelykin onnistui hienosti, vaikka häiriötä oli riittämiin.

Lauantaina käytiin sitten Purinalla tottistelemassa. Otto oli mukana ja pääsi tutustumaan isoon halliin. Iitu pääsi ekana vuoroon. Lämmiteltiin pujottelulla ja seuraamisella. Sitten otettiin noutoja ja tällä kertaa yhdessä noudossa Iitu haukahti kapulalle päästyään, muuten meni ok. Toki kyllä se vähän sillä kapulalla leikkii, mutta jos puutun siihen saattaa vauhti kadota kokonaan. Täytyy katsella mihin suuntaan tämäkin menee. Jättävissä ei seisomisesta meinannut tulla taas mitään. En tiedä sanoinko käskyn jotenkin oudosti, kun olen flunssassa? Muuta syytä en keksi. Lopuksi otettiin sitten kimppapaikkamakuu 3 muun koiran kanssa ja kentällä samaan aikaan leikki holsku pallolla ja dopperi teki noutoa. Hienosti pysyi Iitu, vaikka välillä katselikin leikkijöitä.

Urhon kanssa ensin maa-istu-seiso. Näitä täytyy nyt harjoitella niin, että kädet on sivuilla. Ottaa todella herkästi apuja käsien liikkeistä. Seuraamista tehtiin myös ja se menee jo lyhyellä matkalla hyvin, niin että mulla on namikäsi nyrkissä vyötäröllä. Näyttelyseisomista tehtiin myös ja se menee kivasti. Näyttelyjuokseminen menee muuten ok, mutta  hakee koko ajan kontaktia. Tähän kai pitäisi keksiä jotain? Hyppyä tehtiin vielä lopuksi matalalla esteellä ja se onnistuu hienosti.

Sunnuntaina lähdettiin sitten Urhon kanssa EPK:n tottisohjaajille varattuun koulutustapahtumaan, jossa kouluttajana oli Mia Skogster. Me oltiin yksi monista esimerkkikoirakoista joiden ongelmia käytiin läpi. Meillä oli ongelmana leikkiminen, josta Urho ei välitä oikeastaan ollenkaan.

Mia piti ensin parin tunnin luennon koiran kouluttamisesta sen kasvaessa. Paljon tuli hyviä vinkkejä ja voi vain ihalla hänen tietämystään ja taitojaan. Me oltiin Urhon kanssa toisena vuorossa ongelmamme kanssa. Yllättäen jännitys ei ollutkaan niin kauhea kuin olin odottanut. Itse asiassa sitä unohti kaikki muut ympäriltä, kun alkoi touhuamaan oman koiran kanssa. Toki eihän sitä ollut niin rento kuin normitreeneissä.

Ensin aloin leikittämään Urhoa pehmopatukalla, mutta eihän sitä kiinnostanut ollenkaan. Siinä sitten keskusteltiin ja Mia totesi, että Urholla ei ole saalisviettiä ja sitä ei väkisin saa leikkimään. On mahdollisuus, että saalisvietti herää myöhemmin ja sen varaan toivon. Mia kehotti koittamaan leikkimistä silloin kun Urho on vireimmillään ja on suuri mahdollisuus, että se edes hetken innostuu leikkimisestä. Kerran kuussa kannattaa kokeilla kunnon saalisleikkiä, josko innostuisi ja jos käytettävissä olisi hyvä maalimies leikittämään sitäkin kannattaisi kokeilla. Mistähän tuollaisen maalimiehen saisi? Geneettinen juttuhan tuo saalisvietti on, mutta hiukan olin pettynyt ettei kokeiltu mitään kikkakolmosia. Ei kai semmoisia sitten ole? Olin ihan varma, että vika on leikittäjässä eli minussa, mutta ei tällä kertaa. Toisaalta Urhon vahvuus on sen ahneus ja toivotaan, että se säilyy.

Koska leikkiminen jäi lyhyeksi katseli Mia sitten meidän seuraamista. No mulla tietty meni pasmat sekaisin, kun olin valmistautunut leikittämiseen. Saatiin me sitten jotain aikaan ja näytettiin seuraamista niin, että mulla käsi nyrkissä vyötäröllä Urhon seuratessa. Se meni kuulemma hyvin ja nyt pitäisi kättä alkaa häivyttämään. Tehtiin sitten niin, että avasin kämmenen vyötärölle seuraamisen välillä ja palkkasin sitten heti onnistumisesta käsi vyötärön kohdalla niin, että Urho joutuu tavoittelemaan palkkaa ylöspäin. Istumisessa pitäisi sitten alkaa vaatimaan malttia, että voi harjoitella lyhyellä matkalla luoksetuloja. Luoksetuloissa koira vedetään nameilla oikeaan paikkaan, mutta sitten kädet lasketaan normaalisti alas ja katsekontaktin otettua palkataan. Esineiden tuomista pitää jatkaa naksun avulla ja samoin kapulan pitoa. Niitähän ollaan molempia tehtykin. Näillä eväillä jatketaan tästä...