Urho pääsi taas tokoilemaan atd hallille. Hyviä hajuja tuntui riittävän ja herran nenää saikin olla nostammassa ylös useamman kerran. Aloitettiin liikkeestä maahanmenolla. Urho seuraili taas namikättä, eikä mennyt ekalla maahan. Toisella yrittämällä sitten toimikin taas. Seuraamisesta tuli noottia, no mehän ei olla pitkiä pätkiä seuraamista otettukaan vielä, joten ei ihme.

Seuraavaksi harjoiteltiin seuraamista ja käännöksiä. Käytin namiapua eli käsi nyrkissä vyötäröllä. Eka suoritus ei ollut kauhean hyvä, mutta toinen oli jo parempi. Treeniähän tämä homma vaatii vielä ja paljon, mutta myös onnistumisia eli lyhyitä pätkiä vaan meille.

Paikkamakuussa Urho pysyi nyt hyvin. Menee tosin vinoon perusasennosta maahan mennessään, kun kääntyy minuun päin. Täytyy ottaa nami avuksi, että saisin menemään suoraan. Pitkän pätkän tosiaan pysyi paikoillaan, kävin tosin palkkaamassa usein ja vaihtelin etäisyyttä. Seuraava liike oli liikkeestä seisominen ja siinä käytin käsiapua ja hyvin Urho pysähtyykin ja malttaa odottaa hienosti, että pääsen palaamaan sen rinnalle.

Lopuksi otettiin sitten hyppyä ja ruutua. Hyppyä tehtiin tällä kertaa itseksemme. Vein esteen taakse alustan ja namin ja lähetin Urhon hyppy käskyllä. Hienosti hyppäsi ja seis käskystä jäi seisomaan odotteli rauhassa vierelle saapumistani. Ruutua ollaan kotona otettu pariin kertaan ja olin tekemässä sitä, niin kuin aina eli namialusta ja namit ruutuun. Namit ruudussa eivät kuulemma ole hyvä asia ellei käytä isoa kuppia, joten otettiin sitten pari lähetystä vain alustalle ja juoksi sitten palkkaamaan Urhon. Hyvin eteni pelkälle alustallekin.