Viestiporukan kanssa Halkolammella. Toiset talloivat ison ruudun, mutta Tarjan kanssa haluttiin ottaa suikaleilla esineitä ja tallottiin sitten 2 suikaletta, joissa oli sivutuuli.

Urholla molemmissa yhdet esineet takana. Hyvin irtosi ja työskenteli, mutta kaartoi vasemmalle (josta päin tuuli) ja siirtyi toiselle suikaleelle ja toi sieltä esineen. Uusi lähetys ja nyt Urho irtosi oikean suikaleen päähän ja sieltäkin löytyi esine. Urho näyttää tykkäävän tästä lajista ja nyt vauhtia piisasi kovasti.

Iitulla oli myös esineet suikaleiden päissä. Ekalla suikaleella neiti juoksenteli onnessaan ja ylittikin aluetta (tosin toisetkin koirat olivat sitä jo tehneet). Ei tuntunut esinettä löytyvän, vaikka läheltäkin tuntui menevän. Käytiin sitten hakemassa haju, kun en jaksanut enää sitä juoksentelua. Sittenhän se esinekin nousi kivasti. Toisella suikaleella juokseminen tuntui edelleen mukavalta ja Iitu kävi aika lähellä esinettä ja tarkensikin siellä jonkin verran, mutta ei löytynyt. Uusi lähetys ja viimein se esinekin sieltä löytyi. Nyt täytyy miettiä fiksumpien kanssa, että vedättääkö Iitu minua vai mitä tämä on. Viime viikolla neiti toi kuitenkin 7 esinettä helposti ja nopeasti ja nyt sitten on niin vaikeaa. Onko juokseminen kivempaa kuin esineiden tuominen vai mistä kiikastaa?