Energia Areenalla tokoilemassa. Otettiin pepputreeniä ennen muiden tuloa ja hyvin alkaa jo sujua. Tosin tekemistä riittää vielä, mutta nyt neiti sentään ymmärtää mitä pitää tehdä.

Paikkamakuu 2 muun koiran kanssa n. 1 min ja sitten tuli paikan vaihto, kun autokoululainen tuli harjoittelemaan peruuttamista ja me oltiin varattu juurikin ainut iso vapaa alue parkkikselta. Vaihdettiin siis paikkaa ja uuri yritys. Hyvin meni 3 min. paikkamakuu ja häiriötä riitti: ohi meni pyörä ja ihmisiä sekä autokoulunopettaja höpötteli koko ajan ohjeita oppilaalleen kovaan ääneen. Seuraamista otin ihan muutamalla askeleella, mutta Iitu alkaa ennakoimaan jää odottamaan pallopalkkaa. Täytyy miettiä mitä tähän nyt sitten keksisi? Pitääkö siirtyä takaisin ruokapalkkaan. Jättävistä tein istumista, mutta oli se vaikeaa taas muistaa mitä neitokaiselta pyydettiin. Seisomista vaan oli tarjoamassa monessa välissä, vaikka pelkkää istumista otin. Jatketaan siis istumisharjoituksia. Hypyssä seisahti esteen taakse, mutta istahti ennen kuin kerkesin palkata. Oli katsonut edellisen koiran suoritusta joka istui esteen taakse. Ottiko mallia toisesta? Toisella kerralla hyppy sitten onnistui täydellisesti. Loppuun vielä muutama luoksetulo istumisesta ja palkka lensi heti Iitun lähdettyä liikkeelle.

Illalla käytiin lenkkeilemässä Luukissa Remun kanssa ja matkaa kertyi uuden gps-laitteen mukaan 9,3km. Iitu ja Remu kulkivat vapaana ja nauttivat toistensa seurasta juoksentelemalla pitkin ja poikin. Uimassakin piti käydä monta kertaa. Kivaa oli kaikilla. Kamerakännyllä otettu kuva ei kovinkaan hieno, mutta lenkin lopuksi saatiin nauttia kauniista auringon laskusta.

1247126103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e