Tiistaina ajeltiin Kirkkonummelle tottistelemaan Suskin oppeihin. Aloitettiin seuraamisella. Sitä kun saa aina treenata. Urho oli jotenkin ihan levoton ja täpinöissä. Aluksi ei meinannut maltti riittää mitenkään työntekoon keskittymiseen, mutta siitä se sitten taas lähti. Otettiin seuraamisessa nopeuden vaihteluita, käännöksiä, häiriötä ja kaarroksia. Käännökset onnistuivat hyvin, juoksussa vähän erkanee, mutta vaatii varmaan vaan enemmän toistoja. Pysähdykset ok ja häiriöissäkin kontakti pysyi aika hyvin.

Saatiin vinkki, että pientä henkilöryhmä kahdeksikkoa kannattaa treenata aluksi ilman ihmisiä ja vasta kun se onnistuu, siirrytään ottamaan sitä ihmisten kanssa. No mehän ollaan kyllä otettu jo henkilöryhmää aikaisemmin. Taas sitä heräsi siihen kuinka tarkkana saa olla palkkaamisessa, käskyissä, avuissa ja monessa muussa asiassa. Ehkä niitäkin alkaa sisäistämään paremmin (toivottavasti ainakin). Suskin treeneistä jää aina paljon pohdittavaa ja Urhokin oli kyllä treenin jälkeen kotona poikki. Joutui pieni poika käyttämään kaiken kapasiteetin ja keskittymään.

Seuraamisen jälkeen otettiin iskunoutoja. Eli lähetys kapulalle ja kun koira nostaa kapulan ja kääntyy palauttamaan vapautus käsky ja palkka lentää koirasta pois päin. Hyvin Urho innostui kapulasta ja saatiin muutama tosi hyvä ote. Kapula oli tosin aika matala, joten otteen saaminen oli vaikeampaa kuin omalla kapulalla. Lopetettiin hyvään otteeseen.

Saatiin myös vinkkejä esim. eteenmenon valmistelevaan osuuteen ja siinä kontaktin pysymiseen. Periaatteessa joka kerta, kun kontakti tippuu tai seuraaminen ei jostain syystä ole hyvää aloitetaan liike alusta. Eli koiran pitäisi ymmärtää, että eteenmeno palkalle ei pääse ennen kuin koko valmisteleva liike tehdään kunnolla. Kun virhe tapahtuu, seuruutetaan koira takaisin aloitus pisteeseen ja kehutaan kun se tekee hyvää seuraamista.