Anskin kanssa Luukissa aamusta. Talloin itse Urholle 160 askeleen jäljen, jossa alussa nameja joka askeleella ja sitten vain muutamia keppien jälkeen ja keppejä ennen 12-15 askeleen namittomia kohtia, 6 keppiä. Ilma oli kostean nihkeä ja lämmin.

Urho jäljesti suht hyvin, osan kepeistä ilmaisi vinoon. Jossain vaiheessa poitsu kävi taas makoilemaan ja nuolemaan itseään ja katseltiin siinä, että taitaa liinan lukko teippeineen häiritä pojan jäljestystä. Kiinnitin siinä sitten lukon pantaa valjaiden kautta ja jäljestys parani huomattavasti. Kyllä sitä voi olla tyhmä ja kiusata toista turhilla jutuilla. Täytyy vaihtaa liina, ettei enää häiritse keskittymistä. Namittomat kohdat meni ihan kivasti, vähän taas vauhti kasvoi näissä kohdin.

Iitulle Anski talloi 4 janaa, joissa oli pari purkkia ja osassa vielä pallo. Ideana oli osalla ottaa pitkää matkaa ja osalla ihan lyhyttä. Ensimmäinen jana oli n. 5m päässä. Iitu lähti reippaasti ja kaarsi vasemmalle, meni  suht suoraan ekalle purkille, jonka joutui tosin etsimään sammalikosta. Hyvin nostettu jälki, mutta ohjaajan olisi pitänyt olla hereillä, eikä päästää niin helposti kaartamaan. Toisella janalla matkaa 25-30m. Iitu lähti suoraan etenemään ja tuli jäljelle, johon oli tippunut merkki. Haisteli merkkiä, nosti jäljen ja ilmaisi purkit hienosti.

Kolmas jana otettiin taas pitkältä matkalta. Kaikki janat oli samalla jäljellä perätysten. Matkaa oli n. 40m ja nyt jostain syystä Iitu kaarsi koko ajan vasemmalle ja katseli sinne päin, joko siitä oli mennyt joku tai sitten neiti tiesi, että janat on tallottu näin peräkanaa ja yritti sen takia kaartaa vasemmalle. Lyhennettiin vähän janaa ja parin lähetyksen jälkeen alkoi korjaamaan suoraan pidätyksistä ja nosti itse jäljes hienosti. Neljäs jana oli taas lyhyt ja sen Iitu hoiti hienosti. Päästyään jäljen päälle nosti sen ja nenä maassa jatkoi matkaansa ilmaisten purkit ja pallon.