Torstaina oli vuorossa agi. Aloitettiin "kaarroshypyllä" vai miksi sitä nyt sanotaan? Pari kertaa yritti Urho oikaista targetille, mutta muuten malttoi suorittaa hypyt. Tosin ei oikein kääntynyt ja vauhti oli hyvin hidas. Tällaista pitäisi muistaa treenata.

Hyppysarjalla vietti taas vähän vasemmalle, mutta korjasi kun laitettiin rimoja korkeammalle vasemmalta. Vähän oli varovaisen tuntuisia hyppyjä, mutta saattoi johtua koska vieraita koiria oli hyppysuoran päässä.

Ja lopuksi taas radanpätkää. Ulla oli taas laittanut sellaisia jippoja, että aluksi tuntui ettei tästä mitään voi tulla. Mutta yllättävän hyvin saatiin homma toimimaan, kun käytiin läpi miten kannattaisi ohjata ja mikä toimisi kenenkin koiralla.

A:lta ohjasin Urhon vasemmalta takaa kiertämällä 3 hypylle. Ja siitä otin käteen kiinni ja peruuttamalla kiersin 3 hypyn ja käännyin ohjaten 4 hypyn takaa ja siitä niistolla Urho mukaan ja vasurilla ohjaten putkeen. Kepit otettiin edelleen verkkojen kanssa ja ne meni hienosti. Urho malttoi hyvin ottaa jokaisen välin, eikä yrittänyt ryysiä verkon läpi targetille. Urho keskittymiskyky oli parempi kuin viimeksi, joten ohjaaminenkin oli helpompaa. Hyvä fiilis jäi tämän treenin jälkeen.