Ennen joulua käytiin Urhon kanssa Suskin opeissa tottistelemassa. Treenitauko näkyi meidän tekemisissä selvästi. Lisäksi oma-asenne ja ajatukset ei ollut kohdillaan ja Urhohan käyttää sitä heti hyväkseen. Seuraamista otettiin ja pikkasen poika edelleen aukeaa ja palkkaamiskohdan kanssa on oltava tarkkana. Urhon keskittymiskyky ei ollut parhaimmillaan, mutta se oli ihan omistajan omaa vikaa. Paljon tuli taas ajattelemisen aihetta ja uutta treeni-intoa.

Torstaina meillä oli omatoimitreenit agissa. Molemmat koirat oli mukana ja lämmittelyt suoritettuamme otin Iitun kanssa tottista parkkiksella odotellessamme vuoron alkua. Imuttaminen onnistuu Iitun kanssa hyvin ja kättäkin saan nostettua jo välillä. Jättäviä otettiin myös ja mukavasti meni.

Urho pääsi ensin halliin ja aloitettiin perussarjalla. Urhon hyppäsi hyvin ja meni ihan suoraan. Toisena hyppyharjoitteena otettiin askeleen pidennys, jossa keskittyi hyvin ja hyppäsi suoraan. Viimeisellä kerralla menin itse targetille ja saatiin vauhtiakin mukavasti lisää hyppyihin.

Sitten otettiin erikseen pussia, rengasta ja näitä yhdessä. Mukavasti meni. A:ta otettiin myös ja ekalla alastulolla meni pysähtyminen pitkäksi, mutta sen jälkeen pysähtyi hienosti kontaktille molemmilta puolilta ohjattaessa.

Lopuksi vielä kahta mutka putkea, joihin poitsu paineli täysiä.

Iitu pääsi myös käymään hallissa. Jatkettiin seuraamista imuttaen ja kaukoja m-s ja i-s. Läheltä alkaa nuo liikkeet olla suht hyviä. Sitten pääsi neiti painelemaan myös agiesteitä ja kyllä oli kivaa. Halli raikasi taas neidin haukkuessa ja tehdessä hommia. Iitu ottaa kyllä sellaiset kierrokset päästessään suorittamaan agijuttuja. Otettiin putkia, pussia, A:ta ja hyppyjä. Neiti oli oikein tyytyväisen oloinen itseensä.