Iitu ja Urho pääsivät osteopaatin käsiteltäviksi. Iitu olikin ihan hyvässä kunnossa. Pientä jumia löytyi, mutta Iitu antoi käsitellä itsensä nätisti ja välillä antoi osteopaatille pusuja kiitokseksi. Iitu oli alusta asti ihan rentona ja tykästyi uuteen tuttavuuteensa, joka myös tykästyi Iituun. Iitu osaa kyllä hurmata ihmiset, jotka katsoo sen arvoiseksi.

Urho taasen oli hiukan levoton koko käsittelyn ajan. Vaikka tykkääkin ihmisistä ei välitä siitä, että sitä kosketellaan ellei herra itse tarjoudu. Osteopaatti huomasi heti Urhon vasemman takajalan, joka oli kääntynyt jonkin verran ulospäin. Itsekin sen huomasin, kun hän asiasta mainitsi. Urho käsiteltiin ja vasenlonkka oli selvästi löysempi kuin oikea, ainakin käsituntumalla ja tästä syystä Urho on sitä jonkin aikaa käyttänyt väärin. Tämän jälkeen kerroin lonkkien kuvaustuloksen ja löysyydestä. Kuultuaan Urhon syövän raakaruokaa kehotti lisäämään teelusikallisen kananmunan kuorta viikossa Urhon ruokavalioon, josko siitä olisi vielä hyötyä. Lantiosta löytyi myös pientä jumia, juurikin siltä kohdalta missä Urholla on kuvattaessa huomattu "reaktio".

Käsittelyn jälkeen jalka suoristui ja nyt katsellaan kuinka kauan jalka pysyy suorassa tällä käsittelyllä. Parin viikon päästä on kuitenkin mentävä jo uuteen käsittelyyn. Tuo lonkan virheasento ja se, että se pääsee liikaa liikkumaan aiheuttaa tietty pidemmällä aikavälillä virheasentoa koko kroppaan ja pahimmassa tapauksessa saattaa aiheuttaa nivelrikkoa. Nivel-lisäaineet on menneet Urholle kuvaamisesta lähtien ja toivottavasti nekin vähän auttavat asiaa. Tästä syystä Urho on varmaankin perushyppysarjalla ajautunut jo jonkin aikaa vasemmalle ja kaksi kertaa on jalka puutunut pitkillä ja rajuilla vapaa lenkeillä. Katsellaan mitä tästä seuraa ajan kanssa.