Perjantai-iltaa taas viettämässä halilla. Urho sai aloitella tottistelut. Alkuun taas seuraamista ja käännöksiä, jotka sujuvat hyvin. Aika pitkää pätkää saatiin jo otettua, tosin herra meinaa alkaa tarjoamaan jättäviä aina välillä. Täytyy siis alkaa ottaa enemmän pidempiä seuraamis pätkiä. Merkki menee jo mukavasti ja saatiin otettua siihen etäisyyttä. Ohjattuanoutoa lelulla ja nyt alettiin ottamaan syvyyttä mukaan harjoitukseen, innolla poika hakee. Kaukoja lähietäisyydeltä.

Toko alohyppy ok, hyppynouto lelulla ok. Tasamaanouto 650g hyvä, mutta tuomista loppuun asti pitää alkaa myös vaatimaan. Lähietäisyydeltä otin eteentulemisia kapulan kanssa. Luoksetulo oli vauhdikas ja tuli täysiä loppuun asti ja namiavulla ihan kiinni istumaan. Paikkamakuu reilu minuutti hienosti, vaikka häiriötä riitti. Jossain vaiheessa treeniä herra karkasi treenikaverin kapulalle ja toi sen. Lopuksi naksuttelin kosketusalustalle menosta ja kun oltiin lähdössä pois karkasi Urho vielä vetoleikkiä leikkivän Icen luokse ja tästä herra saikin siirtyä autoon. Urholla on nyt todella vahvana tavaroiden hakeminen ja nostaminen ja leikkiminenkin kiinnostaa. Tästä syystä herra kaiketikin karkaili toisten kapulalle ja lelulle. Nyt pitää olla todella tarkkana, ettei karkailusta tulisi tapaa.

Iitu oli aika kierroksilla taas, joten aloiteltiin seuraamisella ja vaadin keskittymistä. Otettiin hidasta seuraamista ja paljon käännöksiä, kun keskittyminen parani alettiin tekemään täyskäännöksiä ja väliin aina jokin jättäväliike. Kaikki jättävät onnistuivat ensi yrittämällä eli oletettavasti neiti oli kuulolla. Merkiä otettaessa kierrokset kasvoivat taas ja neitiä piti kieltää riekkumasta. Merkki alkoi sujumaan pidemmältäkin matkalla, kun annoin kädellä pienen avun. Tässä on nyt sama ongelma kuin ruudussa eli irtoaminen ilman käsiapua on vaikeaa ja sen takia Iitu alkaa komentamaan. Täytyy kai vaan yrittää pikku hiljaa hävittää tätä apua pois. Tästä jatkettiin ohjattuunnoutoon ja otettiin syvyyttä mukaan treeniin ja hyvin kaartaen onnistuu noutaminen.

Metallinouto ok, yhtään ei enää ällötä metallin noutaminen. Tasamaanouto 1kg kapulalla ok, pitää siirtyä 2kg siinä on enemmän haastetta. Hyppynouto metrisellä esteellä hieno, otin sitten vielä matalammalla vinoja hakuja ja aina Iitu hakeutui hienosti takaisin esteelle. Kaukot pitkällä etäisyydellä onnistuivat hienosti, seisomista ihan lähietäisyydeltä. Vauhtiluoksetuloja lelulla ja lopuksi pelkkää leikkimistä.