Iitu pääsi agitreeneihin, kun Urho tuntui olevan väsy mölleilyiden johdosta. Neitihän oli oikein onnellinen päästessään hommiin. Treenit alkoi 7 esteen perussarjalla, jossa ristikot 50cm kokeudella ja siivekkeet reilu 15cm leveämmällä kuin normaalisti. Ajatuksena oli se, että Iitu itse hakeutuisi hyppyjen keskelle, jossa on matalampaa. Jostain syystä Iitu ajautui muuten oikeaan reunaan hypyillä. Hyppäsi paljon rennommin kuin viimeksi. Toi lelua hyvin, jostain syystä tipautti sen juuri ennen minulle tuomista. Tätä täytyy siis treenailla ja itse mennä kyykkyyn, että pää pysyisi alhaalla lelusta huolimatta.
 
Toisena harjoituksena oli umpieste keskellä (tosin ihan matalana) ja sen molemmin puolin 3 hyppyä samaisilla ristikoilla. Hyppäsi ihan hyvin ja asetteli askeleetkin hyvin, vaikka hyppyjen välit olivat muutettu. Tässä sama homma, että päätä pitäisi saada alemmas. Ohjaaja siis kyykkyyn ohjaamaan liikettä alas. Lelua toi mukavasti ja otettiin myös pelkällä ruokapalkalla.


  
Rataa tehtiin myös ja sen kyllä kuuli kaikki. Iitu oli vauhdissa ja hyvin äänekäs. Suurin osa ohjauksesta tapahtui oikealla puolella ja sekös Iitua ärsytti. A:n alastulon otti hyvin targetin avulla, rengasta jouduttiin hinkkailemaan ja tietty monessa kohti omaa ohjaamista. Iitu on niin nopea, ettei oma vauhti ja taidot riitä mitenkään. Tärkeintä, että neiti oli onnessaan mukana hommissa.