Tiistaina Anskin kanssa Luukissa pikku parkissa. Talloin Urholle kulma ja piikki jäljen. Vauhtia oli taas enemmän kuin tarvis, mutta ihan hyvää työtä poitsu teki ja kulmat/piikit meni mukavasti. Loppukepin ilmaisi vähän vinoon.

Anski oli tallonut Iitulle jäljen metsään ja neidillä riitti vauhtia ihan liikaa ja hösellystäkin ilmeni. Tiesi koko ajan missä jälki menee, mutta ei viitsinyt niin kovin tarkasti jälkeä ottaa. Yksi keppi ja purkki jäi ilmaisematta. Janalla reagoi heti jälkeen, mutta otti ensin takajäljen. Peurakin oli jäljellä käynyt, koska neiti herkutteli tuoreen näköisillä jätöksillä ja mulkaisi pahasti, kun herkuttelu kiellettiin.

Torstaina alkoi Urhon agikausi Ullan opeissa. Oltiin ensimmäistä kertaa Sporttikoirahallilla ja hienohan se oli. Urho oli hallissa rauhallinen, eikä välittänyt muista koirista tai häiriöistä. Jotkut hajut tekonurmialustassa olivat kyllä herkullisia.

Aloitettiin okserilla ja siinä Urho kokosi hyvin. Perussarjalla vietätti vasempaan ja asiaa korjattiin rimoilla, mutten hyppäsi hyvin. Sitten radanpätkää. Siinä oli hyppyjä ja rengas, johon sitten jymähdettiin. Otettiinkin rengasta erikseen ja se alkoi sujua hyvin pidemmältäkin matkalta. Lopuksi vielä keppejä, jotka menivät myös mukavasti.

Perjantaina Anskin kanssa Luukissa. Tuuli oli kova ja puuskittainen. Talloin kuitenkin Urholle kulma/piikki jäljen, joka oli tuulen takia haasteellinen. Ihan hyvin poitsu työskenteli ja kulmatkin otti. Loppukepin ilmaisi taas vähän vinoon.

Iitulle käytiin sitten ampumassa pitkästä aikaa. Aloitin neidin purkamisella, kun kierroksia tuntui riittävän. Päädyin sitten siihen, että ensi talvi tullaan hinkkamaan seuraamista ja aloitetaan imuttamisella. Ei tässä nyt muu auta. Imuttaminen sujuikin hyvin, kunhan itse olen tarkkana käden asennon kanssa. Pienikin liike väärään suuntaan vaikuttaa seuraamiseen. Otettiin sitten muutama paukku imuttaen, tosin namin sai vasta useamman paukun jälkeen, ettei alkaisi taas komentaen namia vaatimaan jatkossakaan. Anskin ei nähnyt paukun vaikuttavan mitenkään, itse huomasin Iitun hamuavan namia hanakammin, muttei samalla tavalla kiihtyen kun koiria ohittaessamme. Paikkamakuu onnistui hyvin ja toimi ensimmäisillä käskyillä. Loppuun vielä eteenmeno pallolle.

Lauantaina aamusta oman ryhmän tottistelut. Urho kanssa otettiin seuraamista ja kyllä oli vaikeaa, kun maassa oli ihanaisen Trulyn hajuja. Saatiin ihan kivaakin pätkää, kun siirryttiin erikohtaan. Henkilöryhmääkin otettiin ja hyvin meni. Luoksepäästävyyttä otettiin myös ja hyvin Urho malttoi istuskella ja kesti lääppimisetkin. Paikkamakuussa poika meni suoraan maahan ja rauhassa makoili.

Iitun kanssa otettiin seuraamista imuttaen ja Tarja naksutteli meille. Itsekseen tuota onkin aika hankala treenata, mutta pakko se vaan on kun toistoja tarvitaan.

Sitten vielä tokotuttujen kanssa tokoiluja. Urho pääsi sirunluentaan kaukosäätimellä, eikä ollut moksiskaan. Luoksepäästävyyskin otettiin uudestaan ja hyvin meni. Paikkamakuuseen Urho pääsi Manten kanssa ja hillitsi itsensä, vaikka ihanainen neitokainen tuoksuikin hyvältä vieressä. 2 min makoilivat vierekkäin ja yksi koira treenasi vielä häiriönä.

Sunnuntaina Anskin ja Tarjan kanssa treenailemassa. Aloitettiin jäljellä. Urholle talloin 500 askeleen jäljen. Kulmia ja piikkejä sekä 5 keppiä. Urho jäljesti hyvin, pari kertaa yritti kiihdytellä vauhtiaan. Paalulla ei nameja. Kepit ilmaisi hyvin ja suurimman osan suoraan. Kulmiin/piikkiin reagoi heti ja otti ne hyvin. Loppusuoralla ei halunnut enää jostain syystä syödä nameja ja vauhtia meinasi taas tulla liikaa, mutta pääasiassa hyvä jälki.

Iitulle talloin metsään alojäljen, jossa 6 keppiä, nameja siellä täällä ja kulmia+piikkejä. Iitu oli todella energisen oloinen ja pelkäsin jäljestä tulevan juoksujälki. Janalla eteni hyvin reippaasti ja otti takajäljen, mutta siitä lähti sitten hieno jäljestys. Namit varmasti rauhoittivat Iitua ja ajoin jäljen pitkällä liinalla. Kepit nousivat hyvin ja kulmat Iitu otti mukavasti. Muutamassa kohdassa haisteli jotain, mutta sitten siirtyi jäljen päälle ja jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Iitu jäljesti rauhallisesti ja tarkasti, ei hösellystä. Nyt mentiin ryteikköjen läpi ja ylitettiin tai alitettiin puunrungotkin helposti. Neiti oli todella tyytyväisen oloinen itseensä jäljen päätteeksi.

Siirryttiin vielä golfparkkiin ja tallottiin 2 suikaletta, 3 esineellä. Urho pääsi ihan ensimmäisenä hommiin. Ruutua oli kyllä tallomassa koira, joten hajuja siellä oli. Urho työskenteli innokkaasti ja reippaasti. Kaikki esineet nousivat helposti ja alueellakin Urho pysyi hyvin.

Iitu oli seuraava ja hyvin työskenteli Iitukin. Iitunhan palkkaan vasta neljännestä esineestä ja tätä piti ensimmäisen esineen jälkeen protestoida haukahtamalla. Sen jälkeen lähti nätisti hakemaan useamman esineen ilman välipalkkausta. Iitu pysyi myös hyvin alueella.