Talissa treenailemassa. Kentällä Iitu, Tahvo ja pari vierasta koiraa. Iitun kanssa aloitettiin ampumisella. Seuraamisessa ei reagointia, mutta paikkamakuussa piippasi ja hakkui häntä heiluen. Useampi sarja ammuttiin ja viimein saatiin palkattua hiljaa olosta. Sitten otettiin vauhti luoksetuloja niin, että Anski piti Iitusta kiinni ja minä juoksin karkuun. Nyt Iitu tuli laukaten koko matkan ja palkka patukka lensi taakseni. Treenien päätyttyä juteltiin hetki ja kaikki koirat olivat lähekkäin. Iitu ei välittänyt näistä ollenkaan ja pötkötteli selällään rapsuteltavana. Eli ei se kyllä stressaa noista paukuista ollenkaan.

Lauantai aamusta Vaakkoissa jäljellä Anskin kanssa. Anski talloi Iitulle 650m mittaisen jäljen, jossa pari palloa ja 6 keppiä. Jälki vanheni reilun tunnin. Iitu oli katsomassa janalla, kun Anski lähti hetsaten tallomaan jälkeä. Jana oli sen 50m ja herättelin Iitua palloleikillä ennen janalle menoa.

Ekalla lähetyksellä lähti vinoon, mutta toisella eteni suoraan ja nosti jäljen. Jäljestäminen oli ihan ok, vaikka ilma lämpeni koko ajan pikku hiljaa. Iitu tiesi kyllä missä jälki menee, mutta pikkasen seilasi, eikä viitsinyt olla niin tarkka. Nenä pysyi suht hyvin alhaalla, mutta meinasi silti mennä osasta keppejä ohi. Ja tämä kun on ollut meidän "vahvuus" jäljellä. Nousi ne kaikki kepit ja pallot sitten kuitenkin. Kulmatkin meni ok, välillä vähän pyristetysti.

Urho pääsi etsimään esineitä. Tehtiin niin, että Urholle laitettiin liivit päälle ja se jätettiin puuhun kiinni kun tallattiin suikale. Minä tulin suikaleelta pois ja Anski jäi hetsamaan esineellä suikaleen päähän. Anskin tultua myös pois lähetin Urhon esineelle. Eteni vauhdilla, muttei ihan perälle asti. Anski kävi näyttämässä esinettä ja uusi yritys. Nyt Urho jäi valjaista oksiin kiinni ja palasi takaisin. Taas käytiin näyttämässä esinettä ja nyt Urho painoi ihan päähän asti ja nosti esineen ja lähti tuomaan sitä, tosin pudotti sen puolen välin paikkeilla. Kävi kuitenkin nostamassa esineen uudestaan ja toi sen. Tallatun alueen kyllä noteraa nyt jo hyvin.

Siirryttiin vielä Luukin kentälle ampumaan Iitulle. Iitu paikkamakuuseen ja paukuttelemaan. Iitu piippasi ja haukkui ja oli tainnut jossain välissä vähän ryömiäkin. Ammuttiin varmaan 5-6 lipasta ennen kuin reagointi alkoi laimenemaan ja saatiin palkattua.

Sitten vauhti luoksetuloja, ensimmäisessä Anski piti pannasta kiinni ja juoksin kentän päähän käännyin ja kutsuin. Tuli laukaten ja palkkasin taakseni. Toisella kerralla paikkamakuusta sama juttu ja edelleen tuli laukaten ihan loppuun asti. Sitten ammuttiin seuraamisen yhteydessä 8 laukausta, ei reagointia ja sitten niin, että hengailtiin vaan kentällä Iitun kanssa tekemättä mitään, ei reagointia.

Loppuun vielä paikkamakuussa paukkuja ja reagointi oli jo pienempää. Pari lipasta ammutiin ja kun oli viimeisellä lippaalla parin paukun jälkeen hiljaa lähdin palkkaamaan sitä ja Anski ampui vielä siinä vaiheessa. Nyt palkkasin Iitun vain silittelemällä ja kehumalla, koska selvästi yrittää komentaa ja hakea huomiota ja patukkapalkkaa haukuillaan. Tämän jälkeen taas jutusteltiin kentällä ja Iitu makoili tyytyväisenä vailla stressin häivää.