Tiistaina oli toka vika agikerta Ullan opeissa. Edellis kerta meiltä jäikin väliin mun flunssan takia. Koko treenien ajan  satoi vettä, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Se ei tosin Urhoa haitannut.

Treenikerta aloitettiin okserilla ja hyppy onnistuikin hyvin ja takapään hallinta on parantunut. Jatkettiin 5 hypyn sarjalla ja ekaa kertaa Urholla oli 15cm korkeudella rima. Hyvin meni tämäkin ja hienosti keskittyi jokaiseen riman ylitykseen.

Otettiin myös ohjausharjoituksia radan pätkällä, tässä hypyillä oli taas vaan putken puolikkaat. Koitettiin pari kertaa rataa läpi, muttei onnannut joten jatkettiin takaperin ketjuttamalla. Takaperin ketjuttaminen toimiin kyllä Urholla hyvin. Päästiin kivasti eteen päin, mutta kun siirryttiin ottamaan koko radanpätkää mokailin minä muutamaan otteeseen ja sitten ei Urho enää jaksanut keskittyä. Otettiin sitten vauhdikas loppu, hyppy ja putki. Siihen oli hyvä lopettaa treenikerta.