Luukin pelloilla Anskin ja Tarjan kanssa aamusta. Ilma oli leuto ja hiukan viileä, tosin aurinko alkoi lämmittämään nopeasti noustessaan. Pelto oli märkä aamukasteen jäljiltä.

Talloin itse Urholle 250 askeleen jäljen, jossa nameja alussa ja lopussa joka askelleella. 3 yli kymmenen askeleen namitonta kohtaa, joiden jälkeen kepit ja sitten vielä nameja sekalaisin välein ja pari keppiä sielläkin. Urho lähti innokkaasti ajamaan jälkeä, mutta heittäytyi sitten kyljelleen nuoleskelemaan vehkeitään. Jatkoi itsenäisesti jäljestystä, mutta siirsin liinan kulkemaan etujalan takaa, ettei häiritsisi enää poikaa. Itse jäljestäminen parani loppua kohden ja vauhdin kirimistä oli vähän namittomilla kohdilla. Kepit Urho ilmaisi, mutta vinoon, kääntyen minuun päin. Tässä onkin asia johon paneudutaan seuraavaksi. Urho teki myös valeilmaisuja namittomilla kohdilla ja on selvästi tajunnut, että keppi on aina namittoman pätkän jälkeen, jotta se saadaan palkattua. No eipä ole enää tämän kerran jälkeen. Anski asetti meille syksyksi vielä hyvän tavoitteen eli metsään pääsyn. Sitä ennen pitäisi työstää kulmat kuntoon ja pitäisi myös koittaa vieraan tallomaa jälkeä.

Iitulle talloin myös itse jäljen, joka oli reilun 600 askelta. Tarja kävi tekemässä harhan jäljen poikki, kun jälki oli vanhettunut tunnin ja itse jälki ajettiin puolitoista tuntia vanhana. Nameja oli jäljellä siellä täällä sekaisin ja paalulla ei ollut nameja tällä kertaa. Purkit oli reilun 5m päässä harhasta palkkana. Piikkien jälkeen oli nameja palkkana. Ensimmäisellä suoralla oli välillä pientä vastatuulta.

Paalulla ei ihmettelemistä, mutta heti sen jälkeen piti hetki miettiä miten tästä edetään ennen kuin omistaja muisti sanoa "jälki". Iitu jäljesti motivoituneesti, mutta taas pitkillä suorilla teki pieniä tarkistuksia tai pientä siksakkia jäljen päällä, josta seuraa että sitä on todella vaikea lukea. Täytyy vaan luottaa koiraan. Nameja söi vaihtelevasti, ihan kaikkea ei malttanut. Vastatuuli varmasti aiheutti myös pientä levottomuutta ja nenän nousua. Loppusuoralla jäljestys oli jo mukavampaa katseltavaa. Harhoihin Iitu ei reagoinut mitenkään ja purkit ilmaisi. Ensimmäisellä piikillä meni ensin oikein, mutta tarkisti vielä ennen kuin luotti itseensä. Muut piikit meni hienosti. Iitulla onkin seuraavaksi vuorossa pitkän suoran ajaminen ja sen rauhoittaminen. Täytyy itsekin keskittyä kunnolla ja opetella pysähtymään jokaisesta pään heilahduksesta jäljeltä tai nenän nousemiseen.