Perjantai iltana halilla ja Urho pääsi ensin hommiin. Perusasentoa hinkkailtiin ja kivasti Urho sitä jo tarjoaa, välillä turhan useinkin kun jotain muuta pitäis tehdä. Seuraamista otettiin myös ja käännökset alkavat sujumaan jo hienosti, täyskäännös on parantunut paljon, eikä Urho siinä enää "jää jalkoihin". Oikealle kääntymisissä Urho välillä erkanee vähän.

Merkkiä otettiin ja kyllä Urho sen on jo jotenkin hiffannut. Palkkasin aina ihan tötsän päältä, että alkaisi paremmin huomioimaan sen. Alokasluokan hyppy menee kivasti ja Urho malttaa odottaa sivulle tulemista. Ohjattua noutoa otettiin lelulla, molempiin suuntiin merkiltä lähetettynä. Hyvin Urho hakee lelun. Jättävistä istuminen tuottaa edelleen hankaluuksia, mutta huomasin äänen painon vaikuttavan tähän asiaan. Kiertelin sitten molemmilta puolilta Urhon luokse ja hyvin poika pysyi paikoillaan.

Tasamaa noutoa otettiin kapulalla, tosin Urho sai lähteä liikkeelle heti kapulan lennettyä ja niin se poika hakee jo kapulankin. Kerran piteli kiinni toisesta pampulasta, muuten ote oli oikein hyvä. Lyhyt paikkamakuu ja Urho odotteli hiljaa. Loppuun vielä luoksetulo ilman perusasentoon tuloa.

Iitun kanssa aloitettiin myös seuraamisilla ja käännöksillä. Iitu on myös parantanut täyskäännöstään, eikä jää jalkoihin. Merkkiä otettaessa oli taas niin kivaa, että piti alkaa haukkumaan. Iitu on aika hyvin myöskin hiffannut merkin tarkoituksen. Nyt vaan pitää alkaa etäisyyttä kasvattamaan pikku hiljaa. Avohyppy meni mukavasti ja Iitu kuunteli paremmin istu käskyä.

Ohjattunouto molempiin suuntiin merkiltä, käytettiin oikeaa kapulaa. Hyvin onnistuu ainakin tässä vaiheessa. Metallinoutoa otettiin niin, että heitin kapulan ja Iitu sai heti lähteä kapulaa hakemaan. Itse lähdin peruuttamaan ja härnäsin lelulla Iitua tuomaan kapulan. Ja niin se metallikapulakin tuli sitten ilman leuan tärinöitä, jätettiin luovutukset väliin ja palkkasin Iitun vauhdista. Vauhtiluoksetuloja otettiin muutamia ja räjähtävästi se neiti lähtee liikkeelle.

Lopuksi kierrätin Iitua estesiivekkeen takaa ja kerran pysäytin matkalla. Hyvin pysähtyi, vaikka vauhtia oli mukavasti.

Lauantaiaamuna Anskin kanssa ampumaan Luukkiin. Siinä Anskia odotellessa otin Iitun kanssa tunnarin etsintää lumihangesta ja kivaa tuntui olevan. Purin myös vähän patukalla ja kun Anski saapui laitoin Iitun paikkamakuuseen. Pari kertaa piti yrittää karata ihanan Anskin luokse, mutta lopulta neiti malttoi pysyä paikoillaan vaikka Anski kulki Iitun ympäri härnäten. Palkaksi Iitu pääsikin sitten moikkaamaan Anskia kunnolla.

Mentiin kentän laidalle ampumaan. Ensimmäisellä paukulla pieni pompahdus, muuten ei reagointia paukkuihin. Jätin vielä paikkamakuuseen, jossa pysyi hienosti hiljaa. Sitten riekuttiinkin patukan kanssa. Käytiin myös Rikun kanssa pikku lenkki kävelemässä ja välillä Iitu meinasi jo heltyä leikkiinkin, muttei sitten kuitenkaan.

Urho pääsi vuorostaan viihdyttämään Rikua ja kuljettiin taas kentän laidalle ampumaan. Anski syötteli poikia ja minä ammuin kauempana. Eipä mitään reagointia paukkuihin.

Illalla Urhon kanssa tokoilemaan atd hallille. Aloiteltiin näyttämällä missä vaiheessa ollaan merkkitreenissä. Urho ei kiertänyt merkille ihan vastapäätä ja saatiin vinkiksi käyttää kosketusalustaa (mehän tosin ollaan käytetty targettia) auttamaan oikean kohdan löytymistä.

Tämän jälkeen otettiinkin uutta idaria, mutta ensin harjoiteltiin pelkkää seuraamista ja käännöksiä. Toisella kerralla otettiin mukaan nopeuden muutokset juoksu ja hidas kävely keskimmäisellä suoralla. Urhon kanssa meni aika mukavasti, oma vauhti voisi olla kuulemma reippaampi. Sitten idari käskytettynä ja sehän meni hienosti. Ensimmäisellä suoralla maa, jossa Urho pysyi hienosti kiertäessäni sen takaa. Seuraavalla suoralla seiso, jossa Urho pysyi myös hyvin takaa kiertäessäni, annoin tosin toisen seiso käskyn mennessäni Urhon taakse. Viimeisellä suoralla käskin Urhon maahan, mutta poika jäi istumaan. Pysyi hyvin istumassakin kiertäessäni sen. Kokonaisuudessaan harjoitus meni hienosti verrattuna viime kertaan. Jättävät saisivat kuulemma olla vielä nopeampia, kun kisaamisesta haaveilen.

Paikkamakuussa Urho pysyi hienosti hiljaa, kävin kyllä palkkaamassa sitä välillä ja vaihtelin etäisyyttä samalla. Tämän jälkeen harjoiteltiin erikseen käskyttäen maahan menoa ja ylösnousemista, joka sitten menikin jo pipariksi, kun herra ei malttanut pysyä makuulla kun jäin viereen seisomaan. Ja kun olisi pitänyt nousta istumaan ei herra hievahtanutkaan makuulta.

Lopuksi otettiin ihan uusi juttu hyppynouto leikkimielisenä kisana. Meidät jaettiin kahteen ryhmään isompiin koiriin ja pienempiin. Ideana oli vuoronperään heittää lelu esteen yli ja koiran piti se hakea. Urhon kanssa otettiin hommaa pari kertaa ja hienosti onnistui, ihme kyllä vaikkei oltu ennen tätäkään tehty. Tämä oli sitten viimeinen kerta tätä tokokoulutusta.